Ehkäpä ihmisenä olemisen peruskysymyksen asettelun voisi kiteyttää seuraavasti:
- Mistä me tulemme?
- Ketä me olemme?
- Mihin me olemme menossa?
Kun itse kukin elämme tätä ainutkertaista matkaamme täällä ajassa, meillä on erilaisia tavoitteita, jotka joiltakin osin ovat mitä ilmeisimmin meille kaikille yhteisiä.
Niin työpaikoilla kuin yksityiselämässä me pyrimme onnistumisiin, turvallisuuteen, hyväksytyksi tulemiseen, arvostukseen, menestykseen ja hyödyksi olemiseen. Nämä asiat ovat inhimillisen, ihmistä ymmärtävän ja ihmisen mittaisen elämän ”sydänääniä” kuuntelevan elämän perustekijöitä.
Nämä ovat oikeutettuja ja tavoittelemisen arvoisia asioita.
Mutta mitä me etsimme ratin takana?
Me ajamme lumipöllyssä rekan takana kahden sekunnin päässä. Jos edessä tapahtuu jotakin, meillä on 2 sekuntia aikaa. Mihin se riittää?
Meillä on kyydissä meille rakkaita ihmisiä, joille me toivomme kaikkia edellä mianittuja asioita. Mutta me olemme saattaneet itsemme ja läheisemme (ja kohtaavan liikenteen lähimmäisemme) onnettomuusriskin sisälle.
Mikä on liikenneonnettomuus?
Se on kohdalle sattunut äkkitapahtuma, joka muuttuu onnettomuudeksi sen johdosta, että siihen ei osattu varautua.
Kun me muussa elämässämme pyrimme turvallisuuteen, miksi me emme pyri siihen liikenteessä? Luotammeko me vain hyvään onneen ja mukavaan menemiseen?
Mutta silloin me olemme ajautuneet olotilaan, jossa me ikään kuin etsimme vaarallista tapahtumaa, joka voi muuttua liikenneonnettomuudeksi.
Etsikäämme myös liikenteessä niitä asioita, mitä muussa elämässämme etsimme. Se merkitsee turvallista perille pääsyä.